
Pujottelin pajut ja istutin havut jo viime kesänä. Pajut on kerätty tienvarsilta. Aitaa ei ollutkaan niin helppo tehdä, kuin kuvittelin, joten se sai jäädä tuon korkuiseksi.

Havut on istutettu muoviruukkuihin, joista poistin pohjat. Ruukut on laitettu sellaiseen kohtaan, jossa ison männyn juurien väliin sopi myös jonkin verran multaa. Havut selvisivät hyvin talven yli. Kesällä yritin muistaa niitä kastella, mutta keskimmäinen näyttää vähän kärsineeltä.
Laitoin isoon pajukehikkoon jo pienet sähkövalot palamaan.
Edit 16.10. Tänään illalla oli todella lämmintä ulkona. Harmittaa, kun pimeys tulee jo melko varhain. Työpäivän jälkeen ei paljon muuta ehdi tehdä, kun sytytellä lyhtyjä ;)
ja harjoitella pimeässä valokuvaamista ;)

Vaihdoin mustat metallilyhdyt niihin itsetehtyihin lankalyhtyihin. Ne mustat näyttivät jotenkin liikaa hautalyhdyiltä. Lankalyhtyjä ei kuitenkaan uskalla jättää ilman valvontaa, joten siinä mielessä kannelliset lyhdyt ovat parempia ulkona.

Onni niillä, jotka saavat viettää nyt syyslomaa. Harmittaa, kun itse tuli jätettyä vuosilomapäivät joulukuulle.
Kommentit