ja minä olen palannut testaamaan kansituolin uusia päällisiä ;)  Ei vaiskaan, kyllä nyt täytyy tarttua "oikeisiin töihin" eli ikkunoiden ja mattojen pesuun. Niistä ette varmaan halua kuulla enempää, mutta lomareissun käsityö- ja puutarhaosiosta ajattelin tänne jotakin kirjoittaa.

Käytiin japanilaistyylisessä puutarhassa, osoite Roihuvuorentie 10, 00820 Helsinki. Puisto on pienehkö ja aluksi mietin, kannattiko tänne erikseen lähteä, mutta tarkemman tutustumisen jälkeen olin tyytyväinen. Puisto on tehty alueen ominaispiirteitä kunnioittaen eli suomalaiseen luontoon sopivaksi, joten paljon ideoita saatiin omaa pihaa varten. Otin useita kuvia erilaisista rakennelmista, joista tänne valitsin kuvan, jossa näkyy tuo kuunportti. Lisää puistosta löytyy linkin takaa.

Täältä taas haettiin kasvihuoneen mallia :)

Lummehuone oli minun suosikki. Mittattua ei tullut, mutta aika sopivan kokoisia lehtiä. 

Porvoossa käytiin laivaristeilyllä. Sinne pitää päästä uudestaan ajan kanssa. Simolin talossa on hieno teetee SHOPin myymälä, jossa on Tekstiiliteollisuuden lankoja, Noroa ym. Mitään en kuitenkaan osannut ostaa. Lähdettiin Porvooseen ex tempore, joten aika meni pääasiassa vanhankaupungin tunnelman ihasteluun.

Matkakäsityönä minulla oli Revontulihuivi 1, joka valmistuikin reissun aikana. Neuloin juna- ja laivamatkoilla, Espan puistossa ja ainakin pari tuntia Töölölahden puistonpenkillä odotellessa kahvilan aukeamista. Pari lenkkeilijää pysähtyikin kyselemään ja kertomaan omasta käsityöharrastuksestaan.
 

Sain miehen ottamaan muutaman "pikakuvan" valmistuneesta huivista jossakin Töölönlahden rannan pusikossa. Maisemat eivät siis ole ne upeimmat, jotka Töölönlahdelta avautuvat. Mies arveli, ettei noilla siivillä tuo pyrstö lentoon lähde, joten kovin kauaa en pystynyt tuossa lentoasennossa tosissani poseeramaan ;)

Kävin myös LankaMaailma Nordiassa, mikä oli jonkinasteinen pettymys. Lankoja toki oli valtavat määrät ja kaikki siististi esillä, mutta jotakin puuttui...ehkä tunnelma. Tai sitten itselläni ei ollut oikeanlaista fiilistä. Joitakin tarjouslankoja sieltä lopulta ostin, sillä muuten olis tullut täysin langaton reissu.

Nyt lähden laittamaan huivin hetkeksi likoon huuhteluaineeseen ja sitten pingotukseen. Teen huivista myöhemmin oman postauksen.