Muutin blogini jo jouluisiin tunnelmiin, vaikka jouluun on vielä (enää ;) 24 päivää. Blogipohja on Piristysruiskeen Saren viime vuotisesta tuotannosta.

Käsityöpuolella uhkaa hukkuminen lankoihin: olen hamstrannut kotiimme kaikki tällä hetkellä minua kiehtovat puserolangat (ja kahdet ovat vielä tuloillaan ;) viime vuoden neulomattomien lankojen joukkoon ja nyt en enää osaa laskea, monetko puserolangat mulla on varastossa ;) Tässä pari uutta lankaa:

1098762.jpg

Elfin mohairia ja Kokon 100 % silkkiä, joka oli Rustoopuorissa tarjouksessa 5e/50g. Silkistä teen kevääksi sellaisen löysän jakun, jossa toinen etukappale neulotaan vinoksi ja kiinnitetään hakaneulalla.

Noiden houkuttelevien puserolankojen pariin pääsen uppoutumaan kunnolla vasta ensi vuoden puolella, kun tuo lähestyvä joulu muuttaa arjen kuvioita.  Joulujuttujen jälkeen ovat sitten vuorossa Apupuput, jotka toimitetaan vuodenvaihteessa Kauhavan Kangas-Aitan kautta SPR:lle.

Viime lauantain Käsityöklubiin oli neulottu tilkkuja Vaaka ry:n ohjeen mukaan, joita sitten yhdessä sommittelimme ja neuloimme yhteen.

1098741.jpg


Paloja on jo ainakin kolmeen peittoon ja kokoaminen jatkuu joulukuun tapaamisessa.

1098746.jpg

1098730.jpg

Huomenna suunnitelmissa ensimmäinen satsi pipareita: inspiraatiota sain ehdottomasti joulukuvioisesta leivinpaperirullasta, jonka löysin tänään kaupan hyllyltä :)