Edit ke 29.8. klo 7.48: kiitokset ihanista huivikommenteista :) Niiden kannustamana lisäsin tuonne loppuun vielä pari ns. SIIPIKUVAA. Ja seuraavan onnistuneen huivin (tod. Kellokukan) siipikuvat otetaan sitten jossakin uniikissa ympäristössä ;)


Sain Minttumaari-huivin pingotukseen su iltana. Siitä tuli valtava:
160 cm leveyttä ja korkeutta niskasta huivin kärkeen 80 cm.

859161.jpg

Kertoisinkohan... no, kyllä mä kerron: huivi ei onnistunut teknisesti täydellisesti, sillä en saanut viimeistä eli IV-kaaviota sopimaan edellisen kaavion silmukkamäärään. Mulla oli niin mahdoton hinku saada huivi pois puikoilta ja nähdä lopputulos, joten en viitsinyt purkaa ja neuloin loput oman pääni mukaan sillä seurauksella,  että takana huivin kärjessä (siis siinä näkyvimmässä kohdassa)  puoliskot eivät ole symmetrisiä :/

Toisaalta olin jo kyllästynyt purkamiseen, jota tein myös kaavio II:n lopussa. En ensin tajunnut, miten se 10 mallikertaa lasketaan (laskin niistä pallukoista ja sain koko ajan parittoman luvun) enkä edelleenkään tiedä, missä sen virheen olen tehnyt. III-kaavion neulominen kuitenkin onnistui II:n perään, mutta ei sitten enää  IV-kaavio :/ 

Dropsin Alpaca on ihanaa lankaa ja tuo sävy 5565 on kaunis meleerattu viininpunaruskea. Valitsimme värin anopille, mutta tuo huivi taitaa jäädä itselleni muistoksi.  Opin kuitenkin paljon, joten seuraavalla kerralla on varmasti helpompaa.

Ylimmässä kuvassa mallikuvio ei erotu kunnolla, joten otin vielä yhden lähikuvan sisällä:

859458.jpg

Sattuneesta syystä kolmion kärki ei sopinut kuvaan, vaikka ei se mitenkään ruma ole.  Virhettä ei varmaan "ulkopuoliset" edes huomaa, ellen sitä itse ala "mainostamaan", mitä vikaa minussa kyllä vähän pakkaa olemaan ;)

860609.jpg

860610.jpg


             Sattuipa tuo uusi "värikypärä" olevan samaa sävyä ;)