Pitäisköhän jo huolestua...

730844.jpg

...kun mun kaikki kesälankavaihtoehdot sopivat jo riviin fillarin jopparille.

Olen pitänyt itselleni tänä kesänä uusien puuvillalankojen ostokieltoa, koska viime vuotiset lankakerät ovat joutuneet odottelemaan puikolle pääsyä jo vuoden päivät.

Seuraavaksi olisi neulontavuorossa pinkki Samos (neuletakiksi), vaaleanpunainen Tennessee (puseroksi, mutta jotenkin nyt ei huvita näyttää aikuiselta ruusunnupulta) ja roosa kiiltolanka Brilla (puseroksi, mutta taitaa yksi glamourneule tällä erää riittää).

 Ostolakosta huolimatta kotiin on kulkeutunut 7 kerää rumanväristä Samosta (sitä beigeharmaavihreäruskeaa, joka oikeastaan on niin rumaa, että se jotenkin kiehtoo... ja Kauhavan Kangas-Aitan poistohinta 1 e/kerä  myös kiehtoi).  Jostain kumman syystä olen käynyt myös Lidlissä, koska varastossa on ompunvihreää Goloradoa yhden paketin verran.

Viime vuoden langoista on nyt tekeillä kalalanganvärinen pikkujakku Violasta (malli 10 Modasta 3/06).

Jatkan täällä blogissani tänä iltana sivujen ja kuvagallerian siivoamista, joten haamupäivityksiä tulee esiintymään.  Poistan blogistani todenn. kaikki ei käsityö- tai puutarha-aiheiset postaukset (siis meemit). Enköhän tule riittävän tutuksi harrastuksiin liittyvien kirjoitusten ja kuvien kautta,  kun en nyt kuitenkaan ihan persoonatonkaan haluaisi olla :)

Lopuksi vielä luontoäidin taidetta:

731014.jpg