Osallistuin eilen KIP-päivään Seinäjoella Käsityö-Aitta Anneliina edessä, tässä aamuinen lähtökuva:
100646.jpg
Tämä on mun KIP-toppi, jonka neuloin to-pe:na. Samos-lankaa kului n. 150g. Malli on Novitan kevät-kesä 2004 mallistosta. Vasta kaarroketta neuloessani huomasin, että oli lukenut reikäkuvion 4:n kierroksen mallikerrasta vain kaksi ensimmästä kierrosta ja neulonut niitä vuorotellen koko reikäkuviosuuden. Eli kuvioon kuuluisi reikäkierroksen jälkeen vielä kaksi sileää kierrosta. Tekevälle sattuu (ja varsinkin hätäiselle ja innokkaalle), mutta kuvio näyttää näinkin tehtynä hyvältä ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Halusin ehdottomasti ensikäyttää topin KIP-päivällä, joten vaikka sää oli aluksi hiukan viileä, niin minä vilukissa tarkenin tällä topilla vallan mainioisti. Ehkä tarkenemiseeni vaikutti suurelta osalta myös paikalla ollut lämmin ja iloinen tunnelma sekä mahtavat käytännön järjestelyt, joista huolehtivat kauppias sekä kokoonkutsuja Marja-Leena Keski-Vinkka. Meitä oli runsas joukko julkineulomassa:100649.jpg
Minun julkineulomiseni jäi todella vähäiseksi, koska paikalla oli niin paljon mielenkiintoista: mukavia neulojasisaria, Käsityö Aitta Anneliinan valmiita töitä, nostalgisia neulekirjoja ja- malleja, Kutun sukkia, liikkeen runsas lankavalikoima, lankaesittely, tarjoilua....

Kauniita olivat mm. nämä Anneliinan tekemät neulekorut:
100653.jpg


Koristeellisia nappeja löytyy varmaan jokaisen kaapeista. Korut on siis tehty yläkuvassa olevalla neule-(tai nyöri)nukella, joka maksaa alle 6 euroa. Nopeimmat saivat ostaa nuken itselleen, me muut joudumme odottamaan omaamme jonkin aikaa.

Marja-Leena opetti minulle kädestä pitäen, miten Salomonin solmuhuvi tehdään ilman niitä välissä olevia pylväitä.
Käväisin ostamassa liikkeestä vanhan roosan väristä Kitten Mohair-lankaa:
100651.jpg
Eikö näytä herkulliselta ja lupaavalta alulta... Noista oranssivihreistä Hjertegarn:n Up 21-langoista teen myös kolmiohuivin:
100648.jpg
En omista vielä yhtään kolmiohuivia, joten vaaleaa ja kevyttä kesäksi, tummaa ja painavaa talveksi, niinhän se menee...

Lopuksi arvottiin iso kasa lankapusseja, jotka olivat lahjoittaneet Anneliina, Novita, Tekstiiliteollisuus ja Nordia Produkter. Onni suosi minua kolmella lankapussilla, joista paljastui 5 kerää sekä kirjavaa että tummansinistä Palma-lankaa ja yksi Seiskaveikka:100657.jpg

Mietin ensin, mitä näistä mahtaisin tehdä...kunnes mieleeni palautuivat nämä Novitan kivat mallit:

100658.jpg

Aurinkoinen ja lämmin iltapäivä ja ilta kuluivat sitten puutarhassa. Tässä joitakin otoksia (lähdetään poikkeuksellisesti pienemmästä yksityiskohdasta suurempaan):
100661.jpg

100662.jpg
Hylje on niin suloinen, että sille tulee oikeasti juteltua...

100659.jpg
Suihkulähteen vieressä on kivikkoryhmä, jonka pohjana on metsätontillamme valmiiksi ollut kallio (joka siis määräsi, minne kohtaan tonttia ryhmä sijoittui). Kivikkoryhmässä on erivärisiä sammalleimuja, joista tuo aniliininpunainen sävy on todella upea harmaita kiviä vasten. Valitettavasti kuvat eivät tuo esille värien hehkua, kuvaamisessani oli taas joku häikkä.
100660.jpg
Sammalleimujen lisäksi kivikossa kasvaa erilaisia neilikoita, hopeahärkkiä ja kivikkokurjenpolvi. Suihkulähteen ympärillä on helmililjoja, kirjokuunliljaa sekä valkoisia isoja liljoja. Paikka on paahteinen, mikä on vaikuttanut suuresti kasvien valintaan.