Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tellu

Käsitöitä ja puutarhaa

Seuraa blogia Bloglovin'lla
Lykkyjä tykö
08.11.2009 - 15:51

...Puro-neulejakku valmiiksi, vaikka neulomisen ilo oli jotenkin poissa viime aikaisten Novita-tapahtumien vuoksi. Olen tunneihminen ja aika ehdoton joissakin asioissa. Lisäksi tapaan "äänestää jaloillani". Kun meitä neulojia ei otettu vastaan naapurikunnan ABC:n kahvioon, en ole siellä sen jälkeen käynyt. Novita-asia kuitenkin kirpaisee enemmän, mutta mitään "radikaalia" neulomiseen liittyviä päätöksiä en ole vielä tehnyt. 

Jakku on alunperin tehty Sarek-langasta ja sen ohje löytyy Kauneimmat Käsityöt-lehdestä 2/2008 (malli 3).

Jakun kappaleet neuloin jo elokussa heti Purojen saavuttua kauppoihin. Novitan lankoja tuleekin usein ostettua juuri kauppareissulla, kun ovat niin helposti saatavilla. Nyt en enää osaisi Puroa neulejakkuun vaan johonkin pieneen asusteeseen kuten kaulahuiviin, sillä olen nähnyt, miten lanka  nukkaantuu käytössä. En myöskään enää pidä langan sävystä (=Jäätynyt karpalo).

Novita-keskustelun yhteydessä ainakin Solveig kommentoi, ettei hän tuhlaa elämäänsä huonolaatuisten lankojen neulomiseen. Mietin asiaa, kun eilen inventoin aikaisemmin tekemiäni talvineuleita: mm. mohairneuleet näyttivät kuluneilta, vaikken ole niitä paljon käyttänyt.  Pitäiskö mun, aikuisen naisen neuloa asuni jatkossa vain laadukkaista langoista, jotka sitten pysyisivät kauniina ja käyttökelpoisina koko loppuelämäni.

Täytyy myöntää,että jakusta tuli kyllä mukavan tyköistuva. Hihat ovat helmineulekäänteiden verran liian pitkät, mutta käänteet eivät haittaa tässä mallissa. En tehnyt parastani viimeistelyissä, sillä luulen jakun jäävän pääasiassa kotikäyttöön.

Loppulangoista aloitin tekemään jakkuun vyötä. Samalla pääsin kokeilemaan uusia KnitPro-puikkojani. Bambu- ja Ebenpuu-puikot säilyvät kuitenkin suosikkeina niiden keveyden vuoksi. Myös Addin-pyöröpuikoilla on aina nautinto neuloa. Ajan myötä välineillä ja langan laadulla on yhä enemmän merkitystä.

Karoliina kirjoitti 08.11.2009 - 19:55
"Pitäiskö mun, aikuisen naisen neuloa asuni jatkossa vain laadukkaista langoista, jotka sitten pysyisivät kauniina ja käyttökelpoisina koko loppuelämäni."

Minä alan kallistua tuolle kannalle silläkin uhalla että elän satavuotiaaksi ja neulevarastoni paisuu äärettömäksi. Minulla on kuitenkin niin vähän aikaa, jonka voin käyttää neulomiseen, etten halua sitä huonoon lankaan hassata. Joskus niinkin on käynyt ja nuukuus on harmittanut jälkikäteen ihan älyttömästi.

Olet tosi taitava neuloja ja teet kivoja malleja, on harmi jos työt nyppyyntyvät, venyvät tms. hetikohta parin käyttökerran jälkeen.
Tellu kirjoitti 08.11.2009 - 20:18
Karoliina: totta puhut, kun työssä käy päivittäin ja siellä matkoineen saan kulumaan 9 h päivästä, niin ei sitä paljon neulomisaikaa enää jää. On tärkeää joskus pysähtyä miettimään mikä tai kuka aikasi saa :)
Ylivedon Tiiina kirjoitti 08.11.2009 - 22:09
Kaunis lopputulos. Istuva ja olet saanut värit liukumaan kauniisti.

Tässä lanka-asiassa olen päätynyt samansuuntaisiin lopputuloksiin: jos lankojen hintaeron jakaa neulomiseen käytettyjä tunteja kohden, ei kalliimpi lanka olekaan enää kovin kallista. Olisinko esim. valmis maksamaan 0,5€/tunnissa korkealaatuisesta langasta? Olisin.

Siis varsinkin, kun tyttären purotuubi on täynnä nukkaa kahden päivän jälkeen.
Marjut kirjoitti 09.11.2009 - 11:53
Voi ei, minulla on Puro-villatakkilangat odottamassa, että ehdin paneutua niihin. Ostin ne syksyllä, kun lanka oli tullut kauppoihin. Samoin parhaillaan neulon kaverille pontchoa Purosta, mutta sen hän itse halusi.

Takkisi istuu taas aivan loistavasti.
Hepsi kirjoitti 09.11.2009 - 19:49
Kaunis takki jälleen kerran!
malli45 kirjoitti 09.11.2009 - 20:00
Kaunis takki! Harmi, kun Purokin nyppyyntyy, teen huivia ja kämmekkäitä baretin lisäksi. Ennen oli Nalle "hyvää", tyttären itselleen neuloma kirjoneulejakku ei ole 10 vuodessa mennyt miksikään.
Satu H kirjoitti 10.11.2009 - 03:58
oi, ihana! :)
Minna kirjoitti 12.11.2009 - 10:26
Minua on myös kovasti viime aikoina mietityttänyt tämä lanka-asia. Ja samoin, Novitaa tulee ostettua kaupoilta juuri siksi kun sitä saa edullisesti ja helposti. Ja pariin isoon neuleeseen olen jo novitat hankkinut tulevaisuutta varten. Mutta juuri siksikin kun olen hidas neuloja, olisi kiva tehdä laadukasta jälkeä tai ainakin kestävää ja nyppyyntymätöntä. Ja novitan laatu kun tuntuu todellakin vuosien aikana huonontuneen. Minun Puro-toppi joutui niin monen purkaamisen kohteeksi, että lopulta jätin työn tekemättä ja annoin langatkin pois. Eikä kaduta. Vaikka kaunishan tuo sinunkin takkisi on ja jotain tuollaista tekisi mieli. Pitänee vain valita toiset langat.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Näissä mukana


Kauhavan Kangas-Aitan Käsityöklubissa kuukauden viimeisenä lauantaina alkaen klo 10.

Vierailuja

Ilmainen www-laskuri



Blogilistan suosikkeihin
Lapasten ohje:
Tossut neulon näin: