11.06.2006 - 06:59
Osallistuin eilen KIP-päivään Seinäjoella Käsityö-Aitta Anneliina edessä, tässä aamuinen lähtökuva:

Tämä on mun KIP-toppi, jonka neuloin to-pe:na. Samos-lankaa kului n. 150g. Malli on Novitan kevät-kesä 2004 mallistosta. Vasta kaarroketta neuloessani huomasin, että oli lukenut reikäkuvion 4:n kierroksen mallikerrasta vain kaksi ensimmästä kierrosta ja neulonut niitä vuorotellen koko reikäkuviosuuden. Eli kuvioon kuuluisi reikäkierroksen jälkeen vielä kaksi sileää kierrosta. Tekevälle sattuu (ja varsinkin hätäiselle ja innokkaalle), mutta kuvio näyttää näinkin tehtynä hyvältä ja lopputulokseen olen tyytyväinen. Halusin ehdottomasti ensikäyttää topin KIP-päivällä, joten vaikka sää oli aluksi hiukan viileä, niin minä vilukissa tarkenin tällä topilla vallan mainioisti. Ehkä tarkenemiseeni vaikutti suurelta osalta myös paikalla ollut lämmin ja iloinen tunnelma sekä mahtavat käytännön järjestelyt, joista huolehtivat kauppias sekä kokoonkutsuja Marja-Leena Keski-Vinkka. Meitä oli runsas joukko julkineulomassa:
Minun julkineulomiseni jäi todella vähäiseksi, koska paikalla oli niin paljon mielenkiintoista: mukavia neulojasisaria, Käsityö Aitta Anneliinan valmiita töitä, nostalgisia neulekirjoja ja- malleja, Kutun sukkia, liikkeen runsas lankavalikoima, lankaesittely, tarjoilua....

Kauniita olivat mm. nämä Anneliinan tekemät neulekorut:



Koristeellisia nappeja löytyy varmaan jokaisen kaapeista. Korut on siis tehty yläkuvassa olevalla neule-(tai nyöri)nukella, joka maksaa alle 6 euroa. Nopeimmat saivat ostaa nuken itselleen, me muut joudumme odottamaan omaamme jonkin aikaa.

Marja-Leena opetti minulle kädestä pitäen, miten Salomonin solmuhuvi tehdään ilman niitä välissä olevia pylväitä.
Käväisin ostamassa liikkeestä vanhan roosan väristä Kitten Mohair-lankaa:

Eikö näytä herkulliselta ja lupaavalta alulta... Noista oranssivihreistä Hjertegarn:n Up 21-langoista teen myös kolmiohuivin:

En omista vielä yhtään kolmiohuivia, joten vaaleaa ja kevyttä kesäksi, tummaa ja painavaa talveksi, niinhän se menee...

Lopuksi arvottiin iso kasa lankapusseja, jotka olivat lahjoittaneet Anneliina, Novita, Tekstiiliteollisuus ja Nordia Produkter. Onni suosi minua kolmella lankapussilla, joista paljastui 5 kerää sekä kirjavaa että tummansinistä Palma-lankaa ja yksi Seiskaveikka:

Mietin ensin, mitä näistä mahtaisin tehdä...kunnes mieleeni palautuivat nämä Novitan kivat mallit:



Aurinkoinen ja lämmin iltapäivä ja ilta kuluivat sitten puutarhassa. Tässä joitakin otoksia (lähdetään poikkeuksellisesti pienemmästä yksityiskohdasta suurempaan):



Hylje on niin suloinen, että sille tulee oikeasti juteltua...


Suihkulähteen vieressä on kivikkoryhmä, jonka pohjana on metsätontillamme valmiiksi ollut kallio (joka siis määräsi, minne kohtaan tonttia ryhmä sijoittui). Kivikkoryhmässä on erivärisiä sammalleimuja, joista tuo aniliininpunainen sävy on todella upea harmaita kiviä vasten. Valitettavasti kuvat eivät tuo esille värien hehkua, kuvaamisessani oli taas joku häikkä.

Sammalleimujen lisäksi kivikossa kasvaa erilaisia neilikoita, hopeahärkkiä ja kivikkokurjenpolvi. Suihkulähteen ympärillä on helmililjoja, kirjokuunliljaa sekä valkoisia isoja liljoja. Paikka on paahteinen, mikä on vaikuttanut suuresti kasvien valintaan.

Riitta www
11.06.2006 - 11:40
Hei Tellu!
Selasin blogiasi, aivan IHANIA kuvia kasveista - ja käsitöistä tietty myös. Menestystä edelleenkin!
Evelin www
11.06.2006 - 11:42
Vau, tuo on kyllä todella hieno tuo sinun suihkulähteesi ja hieno tuo toppikin on. =) Olisi ollut kiva osallistua oman paikkakunnan KIP-päivään, mutta tuntui olevan liikaa kiireitä...
maria www
11.06.2006 - 18:44
Olipa ilo lukea tätä postausta! Hienoja kuvia ja niin iloista tekstiä :)

Ihan harmittaa etten itse päässyt KIP-tapaamiseen.
Jokaisella on tuntunut olevan todella mukavaa.

Voi, sinuapa onnisti noissa arvonnoissa :)

Ai niin, toppisi on ihana! :)

Ja puutarhasi hylkeineen vielä ihanampi! Kyllä tuo hylje onkin suloinen. :)
Marja-Leena
11.06.2006 - 20:18
Moi, olipa kiva KiP-juttu! Toivottavasti Ilkan juttu on myös kiva, kunhan ilmestyy.
Kaunis puutarha sinulla, ja niin näyttää talokin olevan!
Nähdään neulojaisissa!
Tarjuska www
11.06.2006 - 21:05
Ihana tuo toppisi, vaikka ei olisikaan aivan oikean ohjeen mukainen. Tuo Salomonin solmuhuivi tuntuu tosi houkuttavalta, vaan jos osaisi sellaista tehdä. Suihkulähdekin on aina vaan komeampi, kun lisää uusia yksityiskohtia tulee. Onnea, arvonnassa voittaneelle. Varmaan langoilla on käyttöä sinulle. On ollut näemmä mukava viikonloppua ja kaunista katseltavaa meillekin. :)))
risulintu www
11.06.2006 - 22:05
En malta minäkään olla ihastelematta tuota kivikko/suihkulähdealuetta. Ah, niin siisti kanttauskin ja kaikki. Oletko muuten eristänyt tuon härkin jotenkin? Minä en enää sitä laita kuin vatiin korkeintaan, niin "ovela" on leviämään. Mikä tuo lampun oikealla puolella näkyvä matala kuusi(?) on?
Tellu
11.06.2006 - 22:43
Kiitokset kaikille positiivisista kommenteista, niitä on aina mukava saada (kun avaa koneen, niin samalla toivoo, että joku on lähettänyt viestin). Erityiset kiitokset vielä sinulle Marja-Leena Salomonin solmujen oppitunnista. Olen virkannut tänään muutaman kierroksen, alussa oli ongelmia, mutta nyt uskon sisäistäneen, miten ne kulmat menevät. Luulenpa, että muutamat sukulaiset saavat ensi jouluna lahjaksi mohairkolmiohuivin.
Tarjuska www
11.06.2006 - 23:18
Harmillista, kun en kuulu noihin "sukulaisiin"...hmmm
Tellu
12.06.2006 - 10:21
Risulintu: matala kuusi on mielestäni kääpiösinikuusi. Olen ostanut sen tosi pienenä alkuna (ja maksoi silloinkin jonkin verran..). Kuusi on ollut meillä jo useamman vuoden eli ostettaessa sen on täytynyt tosiaankin olla pikkuinen. Härkkiä en ole rajannut, kun sillä on lupa levitä sammaleimujen ja neilikkojen joukkoon. Mun mielestä on kiva, että kivikkokasvit "sekoittuvat", ei näytä niin laitetulta. Oma härkkini ei ole paljon levinnyt, saisi levitä enemmänkin.
Susanna L-A www
13.06.2006 - 11:45
Tuon on kiva tuo toppi! Ja ihanan näköinen teidän piha. Ja salomonin solmuhuivi (tai sen alku) on vallan hurmaava, itselleni ei kuvio kyllä meinannut avautua millään....
vanilla85 www
13.06.2006 - 19:19
Mitäs me julkkikset:/ Onneksi minua ei siitä kuvasta tunnista..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
[ KUVA ]
Nimi
Tellu-Tellervo
( www )
Kuvaus
Käsitöitä ja puutarhaa.
Näissä mukana


Kauhavan Kangas-Aitan Käsityöklubissa kuukauden viimeisenä lauantaina alkaen klo 10.

Vierailuja

Ilmainen www-laskuri



Blogilistan suosikkeihin
Blogipohja

Lapasten ohje